Siirry pääsisältöön
Soita neuvontapuhelimeen.
NEUVONTAPUHELIN
010 206 9620
Hinta Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%).
Heidi Tiimo

  Koko tiimi

Heidi Tiimo

Sairaanhoitaja

Olen toiminut sairaanhoitajana vuodesta 2006 lähtien ja tähän astisen työurani olen tehnyt pääosin yksityissektorilla. Erilaiset ihotoimenpiteet ovat tulleet tutuiksi työssäni Lappeenrannan Terveystalon toimenpideosastolla. Nykyisin toimenpidehoitajan työn ohella teen laserhoitoja ihon liikakarvoitukseen ja tatuointien poistoon. Lisäksi teen IntelliStudio® -luomikuvauksia työparina ihotautien erikoislääkäri Sampsa Kaupin kanssa.

Esteettisin perustein tehtävään karvanpoistoon ajan voi varata suoraan minulle. Mikäli karvoitus aiheuttaa muuta kuin esteettistä haittaa, suosittelen varaamaan ajan Epilaserin lääkärille, joka voi tehdä laserhoitoon lähetteen. Tällöin hoito on arvonlisäverotonta. Tatuointien poistojen osalta suosittelen aina ensin lääkärin tekemää arviota. Luomikuvaukseen lähetettä ei tarvita.

Minulla on kymmenien vuosien kokemus asiakaspalvelutyöstä ja koen, että parasta työssäni onkin vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa ja että voin olla heille avuksi. Minulle ensiarvoisen tärkeää on asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen ja onnistunut asiakaskokemus. Olen huolellinen, ystävällinen sekä empaattinen ja minua on helppo lähestyä.

Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni!